maanantai 22. huhtikuuta 2013

Toimihenkilöesittely Heikki Vahtera


Olen Heikki Vahtera, 48-vuotias pelaajapojan isä ja viime marraskuussa seuran johtokuntaan valittu 2. varapuheenjohtaja. Elina-vaimon ja P00-joukkueessa pelaavan Henrin lisäksi perheessämme on kaksi täysi-ikäistä tytärtä, Laura ja Leea.

Veikkolalaiseksi vuonna 2004
Muutimme Veikkolaan vuonna 2004 ja jo seuraavasta kesästä eteenpäin jalkapallo on ollut olennainen osa perhettämme pojan kasvavan harrastusinnon myötä. Ennen tuoretta johtokuntajäsenyyttäni en ole aiemmin ollut aktiivisesti mukana seuran toiminnassa. Sekä harjoitus- ja pelikuljetukset että kentän laidalla kannustaminen olivat jalkapallon ominta aluettani pitkän aikaa. Lähdin seuran toimintaan mukaan kun tunsin, että oli tullut aika kantaa omat korret yhteiseen kekoomme. Yritän olla nykyisin mahdollisimman aktiivisesti mukana mm. seuramme markkinointi- ja varainhankintavaliokunnan toiminnassa.

Urheilua pienestä pitäen
Olen lapsesta asti harrastanut urheilua sen monessa eri muodossa. Yleisurheilu täytti nuorena poikana kaiken vapaa-aikani ja ns. mopoikään tultuani vaihtui päälajikseni kotipaikkakunnan Loimaan perinnelaji pesäpallo. Vaikka pesäpalloilun ja jalkapallon urheilulliset yhtymäkohdat eivät suuren suuria olekaan, niin yksi merkittävä yhteinen nimittäjä niillä molemmilla on. Molemmat ovat joukkuelajeja, joissa joukkueen menestymistä auttaa suuresti yhteispeli. Seuramme on nuoresta iästään huolimatta päässyt jo pitkälle ja uskon, että seuran ja sen joukkueiden kehitys myös jatkuu valoisana kun yhteispelin voima pidetään päivittäin mielessä.

Seuraavana vuorossa
Heitän esittäytymisvuoron seuramme energiselle sihteerille, Sari Kangasniemelle.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

D3- ja D4-valmentajakoulutuksen antia: Hyvä puolustaja tekee vastustajan olon epämukavaksi

Osallistuin viikonloppuna Palloliiton Uudenmaan Piirin järjestämään D3- ja D4-valmentajakoulutukseen. Kisakallioon oli taas niin mukava mennä! Tiedossa oli rento viikonloppu mielenkiintoisten keskustelujen ja treenien merkeissä - täysylläpitoa unohtamatta. On todella hienoa, että seura satsaa meidän valkkujen koulutukseen tällä tavalla. 



Perjantaina pohdittiin pelikäsitystä ja hyökkäyspeliä

Aloitimme kurssin perjantaina pohtimalla, mitä pelikäsitys on ja miten sitä voi valmentaa lapsille. Kurssilla oli 10 valmentajaa eri seuroista Uudenmaan alueelta. Nuorimmat tämän porukan valmennettavat ovat vasta 5-vuotiaita, vanhimmat murrosikäisiä ja loput kaikkea siltä väliltä.

Kurssin vetäjän, Risto Luomasen, opetustyyli on kysyvä ja keskustelua herättävä. Se on hyvä, sillä parasta antia näillä kursseilla on nimenomaan vertaistuki: saada selville, miten muut ovat ratkaisseet vastaavia tilanteita junnujen kanssa. Myös Riston yli 20 vuoden kokemus valmentajana on huikea ja näkyy otteissa.

Pelikäsityksen osalta päällimmäisenä jäi mieleeni se, että kiinnitän valmentajana liikaa huomiota pallolliseen pelaajaan, kun itse asiassa huomioni pitäisi olla enemmän pallottomien pelaajien liikkumisessa: miten he voivat luoda tilaa tai täyttää sitä, kun pallo on omalla joukkueella.

Maittavan ja runsaan päivällisen jälkeen kävimme läpi hyökkäyspelin perusasioita, kuten pelaajien välisiä etäisyyksiä, pelin syvyyttä ja leveyttä sekä tilanteenvaihtoja. Vaikka kysymyksessä on jalkapallo niin itse asiassa se, miten pelaaja katseellaan havainnoi ympäristöä, ratkaisee paljon. Riston sanoja mukaillen: "Hyvällä pelaajalla pyörii pää koko ajan."

Toinen tärkeä saamani oppi liittyy etäisyyksiin: jatkossa aion ohjeistaa P03-poikia paljon tarkemmin tiiviisiin etäisyyksiin pallottomassa pelissä ja leveyteen pallottomassa. Ja tämä pitäisi saada pojilta tulemaan selkäytimestä samalla napsaisulla, kun pallonriisto joukkueelta toiselle tapahtuu.

Perjantai-ilta päättyi yhteisiin treeneihin Kisakallion tekonurmella. Luokassa opitut asiat vietiin siis käytäntöön saman tien!

Lauantaina teemana puolustaminen

Hyvin nukutun yön jälkeen käytiin käsiksi omaan suosikkiaiheeseeni: puolustuspelaamiseen. Vaikka olen nuorempana pelannut futista ja nyt muutaman vuoden ajan naisten joukkueessa nimenomaan pakkina niin paljon tuli silti oivalluksia.

Puolustuspelaaminen ei ole pelkästään pallon riistoa vastustajalta vaan myös prässäämistä ja vastustajan ohjaamista haluamaani suuntaan kentällä. Se on vastustajan vauhdin hidastamista ja pelikaverin tukemista, kun hän on puolustustilanteessa.

Opin, että jatkossa on kiinnitettävä selvästi enemmän huomiota puolustavan pelaajan peliasentoon suhteessa vastustajaan, palloon ja kenttään. Puolustajan pitää lähteä liikkeelle jo silloin, kun syöttö lähtee ja pakkiparin on puhuttava toisilleen, jotta toinen tietää, koska tuki on niin lähellä, että voi iskeä kiinni.

Puolustajalla pitää olla myös aavistus röyhkeyttä; pitää uskaltaa olla ärsyttävä. Vastustajalle pitää luoda epämukava olo esimerkiksi olemalla ihan liki, taputtamalla välillä olkapäätä, muuten fyysisesti viestittämällä, että täällä sitä ollaan... Mutta katse silti pallossa koko ajan!

Sunnuntaina dyykattiin

Sunnuntai pyhitettiin kokonaisuudessaan maalivahtiharjoittelulle ja samalla kouluttaja vaihtui. Pääsimme Tero Välimäen oppiin.

Aloitimme aamun tekemällä listaa maalivahdin ominaisuuksista. Viesti meni perille: hyvä maalivahti on erittäin monipuolinen pelaaja, jolta vaaditaan muun muassa hyvää potkutekniikkaa, nopeutta ja johtajuutta. Ja listassa olevia asioita meidän valmentajien pitäisi pystyä myös opettamaan! Terolta saimme hyviä vinkkejä jokaisen ominaisuuden ohjaamiseen.

Usein sanotaan, ettei veskareita ehdi ohjaamaan normaalien treenien puitteissa. Tero ehdotti, että ottaisimme maalivahtiharjoitteet mukaan alkulämpöön ennen kenttävuoron alkua. Jos treenit ovat kolme kertaa viikossa niin jo kolmella vartin treenillä saisi veskareille vajaan tunnin viikossa omaa treeniä, mikä on parempi kuin ei treeniä ollenkaan.

Tero listasi tyypillisiä virheitä, joita me valkut usein veskareiden kanssa teemme:
  • Toistoja on liikaa yhteen putkeen. Dyykkaaminen on raskasta, ja liian pitkällä sarjalla tekniikka kärsii eikä harjoittelu ole enää tehokasta.
  • Veskarin pitäisi olla koko joukkueen parhaita vetäjiä mutta miten voi kehittyä, jos on aina vetoharjoitteiden ajan maalissa?
  • Emme kannusta veskaria pelaamaan rohkeasti mukana alimpana pelaajana vaan veskari jää helposti potkimaan kentän pintaa tolppien väliin.

Maalivahdin käyttämä tekniikka käytiin yksityiskohtaisesti läpi kentällä, ja jokainen valkku myös heittäytyi kentän pintaan kymmeniä kertoja päivän aikana. Kotona sitten tunsikin sen, että viikonlopun aikana tuli treenattua futista yli seitsemän tuntia yhteensä... Mutta hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan - suosittelen kaikille kollegoille lämpimästi!


Teoriaa ja keskustelua
 


Valmentajakoulutettavat valmistautumassa treeniin
 
 


Hienoja dyykkauksia
 




****

Kirjoittaja on P03-joukkueen valmentaja ja naisten joukkueen pelaaja Pia Dahlqvist




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ensivaikutelmia seuratyytyväisyydestä

Aloin koota seuran tyytyväisyyskyselyn vastauksia tarkempaa pohdintaa ja esittelyä varten. Vastauksia saatiin 148. Niiden pohjalta on hyvä ponnistaa. Kiitos kaikille vastanneille.

Otan tähän muutaman päällimmäisen, hyvin irtonaisen oman ajatukseni ennen tarkempaa pohdintaa ja numeroiden yhtenvetoa. Paremmin rakennettu esitys tuloksista saadaan yhdistyksen kevätkokoukseen vajaan kahden viikon kuluttua (torstaina 18.4. klo 19 Veikkolan koulun auditoriossa).

Viestintää kommentoitiin

Ensimmäinen avoin kommentti osui itselleni ja vielä tärkeäksi mainostamaani viestintäteemaan. Lupasin viime joulukuussa kirjoitella vähintään kuukausittain kun ajatuksia ja kerrottavaa syntyy. En ole kirjoittanut vaikka lupasin ja olen siitä pahoillani. Lupaukset on pidettävä, hyvä että huomautetaan ja tällä tekstillä yritän tapani aluksi parantaa.

Numeroiden valossa viestintään ollaan varsin tyytyväisiä. Siksi avoimet kommentit, joita viestinnästä tuli muutama muukin, ovat tosi arvokkaita.

Työtä viestinnän eteen on tehty, viestintäsuunnitelma syntynyt ja kohta netissä. Facebookissa ollaan ja nyt siis blogiyhteisölläkin liikkeellä. Jokainen kommentti on tervetullut ja mielipiteet arvossaan, että saadaan viestit oikein kulkemaan.

Valmennuspäällikkö on tervetullut

Useassa kommentissa kiiteltiin valmennuspäällikön palkkaamista ja valmennukseen panostamista sekä yleisesti että Ekin panosta erityisesti. Eki on ollut hommissa vasta hetken, ja silti saanut nopeasti näkyvää aikaan.

Valmennuslinjan jalkauttaminen on kirjaimellisesti jalkatyötä. Se ottaa aikansa ja vaatii myös joukkueiden valmentajien täysipainoista osallistumista. Linjausten suunnittelu ja edelleen kehittäminen on sekin yhteistyötä, kokemusten jakamista ja keskustelua. Valmennuspäällikön mietteitä asiasta kuultaneen näilläkin palstoilla. Käydään keskustelua, tuetaan Ekiä matkalla ja kehitetään valmennuslinjasta meidän seuran näköinen.

Futiskenttä paransi kesäolosuhteet

Yksi vastaaja oli tyytymätön seuran kesäharjoitusolosuhteisiin täysimittaisen nurmikentän puutteen takia. Neljä ei osannut sanoa, 16 oli jokseenkin tyytyväisiä loput 127 täysin tyytyväisiä. Veikkolan Futiskentän tulo on huomattu. Olen varma, että ensimmäisen täyden harjoittelukauden jälkeen täysin tyytyväisiä on taas enemmän.

Tyytyväisyys talviharjoitusolosuhteisiin vaihteli selvästi enemmän. Matkustaminen ja kustannukset vaikuttavat selvästi. Talviolosuhteiden parantaminen on seuran strategisten tavoitteiden listalla. Luonnonnurmikenttä ei niissä tavoitteissa ole. Olen kumminkin varma, että olosuhteista ei seuran, joukkueiden tai yksittäisten pelaajien kehittyminen vähään aikaan jää kiinni.



Kirjoittaja Heikki Lahdensuo on FC WILD:in puheenjohtaja

Toimihenkilöesittely: Heikki Lahdensuo


Nimeni on Heikki Lahdensuo, olen toiminut seuran puheenjohtajana marraskuusta 2012 alkaen. Olen 47-vuotias Virvan, Akselin ja Ilarin isä, Päivin aviomies ja parivuotiaan Sohvi-kääpiösnautserin laumanjohtaja – ainakin jos koiralta kysytään. Veikkolalainen olen vuodesta 2001.

Historiani seurassa

Ennen puheenjohtajapestiä olen tehnyt seurassa muita hommia: vastuuvalmentanut P96- ja P00-joukkueita ja nyttemmin harjoitellut B-poikien rahastonhoitajana ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana. Olen touhunnut taitotapahtumien ja muiden seuran tilaisuuksien järjestelyissä sekä missä on apua tarvittu. Olin mukana perustamassa FC WILD:ia loppuvuonna 2008 ja toiminut seuran varapuheenjohtajana siitä lähtien.

Miksi olen mukana

Löysin jalkapallon Veikkolassa vuonna 2002, kun kuusivuotias Akseli-poika aloitti uuden harrastuksen. Ilman omaa jalkapallon seurataustaa ajattelin olla mukana tavallisena kolmen k:n vanhempana: kustantaa, kuskata ja kannustaa. Parin vuoden kuluttua löysin kumminkin itseni kentältä valmennustöistä, aikanaan muiden innokkaiden kanssa omaa seuraa puuhaamasta ja tässä sitä ollaan. En ole oikein koskaan osannut katsella sivusta, enkä nytkään onnistunut. Hyvin tässä kuitenkin taas kävi: ennen muuta olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, pienimmistä pelaajista aikuisiin ja nähnyt miten mahdottomiakin saadaan yhdessä aikaan kun vain töihin tartutaan.

 

Tehdään meidän seura

Haluaisin kutsua kaikki mukaan tekemään FC WILD:ista meidän seuran: jatketaan hyvää kasvua ja kehitystä, pois itsenäisten (ja yksinäisten) joukkueiden yhteenliittymästä kohti hyvin järjestäytynyttä, yhtenäistä ja voimakasta porukkaa.

Seuraava esittäytyjä

Syötän esittäytymispallon seuraavaksi Heikki Vahteralle, seuran toiselle varapuheenjohtajalla ja hienon etunimen omistajalle.

 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Käytä tätä mallipohjaa kirjoittaessasi blogiyhteisöön

Kun teet kirjoitusta tähän blogiyhteisöön, hyödynnä tätä mallipohjaa apunasi. Aloitetaan muutamalla hyvällä nyrkkisäännöllä.

Tee kuvaava pääotsikko

Otsikko on koko kirjoituksesi tärkein osa, koska se houkuttelee puoleensa kiinnostuneita lukijoita. Käytä siis aikaa kuvaavan mutta napakan otsikon kirjoittamiseen. Nosta jo otsikkoon se kaikkein keskeisin asia, jonka haluat tekstilläsi kollegoillesi viestittää. Otsikolle on oma kenttänsä blogin julkaisuohjelmassa työkalupalkin yläpuolella.

Käytä väliotsikoita

Älä unohda väliotsikoita. Monet meistä netin käyttäjistä "haravoivat" sivun läpi, ja jos saat väliotsikoista kiinnostavia, on sen alla olevaan tekstiinkin helpompi "jämähtää". Alaotsikon muotoilu tulee automaattisesti oikein, kun maalaat sen ja vaihdat työkalupalkin Muoto-alasvetovalikosta vaihtoehdon "Alaotsikko".

Mieluummin lyhyitä tekstejä usein kuin pitkiä harvoin

Kärsimättöminä ja kiireisinä me nykyajan ihmiset emme juuri uppoudu netissä olevien tekstien lukemiseen. Kirjoita siis mieluummin lyhyitä, vaikkapa 3-4 kappaleen blogipostauksia usein kuin pitkiä postauksia harvoin. Monen ison kokonaisuuden sisäistäminen on helpompaa useassa pikkupalasessa kuin yhdessä isossa läjässä.

Elävöitä tekstiäsi myös
  • käyttämällä bullet-listoja
  • korostamalla asioita lihavoinnilla
  • lisäämällä kuvia
  • upottamalla videoita
Kaikkiin näihin löytyy oma painikkeensa julkaisuohjelman työkalupalkista.

Käytä tageja eli tunnisteita

Tagit eli tunnisteet ovat käteviä, kun blogin lukija haluaa etsiä blogikirjoituksia tietyn teeman mukaisesti. Kun lisäät kirjoitukseesi sen aihepiiriä käsittelevän tunnisteen, esimerkiksi "Valmennus", kirjoituksesi löytyy blogista muiden samaa aihepiiriä käsittelevien kirjoitusten kanssa.

Voit lisätä kirjoitukseesi jo olemassa olevia tunnisteita tai keksiä uusia. Tunnisteet lisätään julkaisuohjelman oikean reunan Viestiasetukset-valikon alta.

Haasta keskusteluun

Blogiyhteisö toimii parhaimmillaan silloin, kun se saa aikaan keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Älä vaahtoa vain omaa näkemystäsi vaan haasta kollegat kertomaan omia ajatuksiaan samasta aiheesta.

Siispä tuumasta toimeen: mitä mieltä olit näistä blogiohjeista? Miten voisimme niitä vielä parantaa?



Tämän kirjoituksen laati Pia Dahlqvist, joka on P03-joukkueen valmentaja, naisten joukkueen pelaaja ja seuran viestintävaliokunnan jäsen.